Tämä ohje on muunnelma Ullan Kruunupiposta eli tämä pipo on isompi ja sopii n. 2,5-3 vuotiaalle lapselle.
Pipon tarvikkeet on samat kuin pienemmässä pipossa ja katso myös muut tarkemmat ohjeet Ullan ohjeesta!! Tässä ohjeessa on lähinnä vain muunnellut silmukka- ja kerrosmäärät eikä kaikkea ole selitetty niin tarkasti kuin Ullan ohjeessa.
Luo 6 silmukkaa kaksinkertaisella vihreällä langalla ja neulo 1 kerros oikein(en ole kokeillut neuloa sakaroita Tennesseellä, koska Tennesseen värikartta on ollut viime vuosina niin rajallinen ja parempia vihreitä värejä on löytynyt Petitistä ja muista mainituista langoista). Neulo koko ajan ainaoikeaa ja lisää jokaisen oikean kerroksen lopussa 1 silmukka siten, että neulot kerroksen toiseksi viimeisen silmukan sekä etu- että takareunastaan oikein.
Kun lisäät 12. silmukan op:lla, neulo sen jälkeen vielä 2 kerrosta lisäämättä ja seuraavalla (np:lla) päätä 6 s nurjaa neuloen (=jäljelle jää 6 s). Neulo kerros loppuun ainaoikeaa. Aloita taas seuraavalla kerroksella (op) lisäykset, kunnes puikolla on taas 12 s.
Jatka näin, kunnes sakaroita on yhteensä 10 kpl. Vähennä silmukat lopussa 6 silmukkaan, neulo kerros loppuun ja päätä silmukat oikealla puolella. Ompele kaistale ympyräksi.
Poimi punaisella langalla silmukat nurjalta puolelta niin, että jokaisesta ainaoikean kerroksen nurjasta silmusta tulee uusi silmukka. Poimi vielä muutama ylimääräinen silmukka = silmukoita on 78 s (katso silmukoiden poimimisohje alkuperäisestä Kruunupipon ohjeesta)
Neulo punaisella langalla pitsineuletta niin kauan että reikärivejä on 9 kpl ja viimeisen reikärivin jälkeen vielä 2 kerrosta sileää oikeaa.
Lisää viimeisellä sileällä kerroksella 2 silmukkaa niin että silmukoita on 80 s ja aloita kavennukset seuraavalla kerroksella:
1. 1 o, * 2 o yhteen, 6 o *, 2 o yhteen, 5 o (=70 s)
2. oikein koko kerros
3. 1 o, * 2 o yhteen, 5 o *, 2 o yhteen, 4 o (=60 s)
4. oikein koko kerros
5. 1 o, * 2o yhteen, 4 o *, 2 o yhteen, 3 o (=50 s)
6. oikein koko kerros
7. 1 o, * 2 o yhteen, 3 o *, 2 o yhteen, 2 o (=40 s)
8. oikein koko kerros
9. 1 o, * 2 o yhteen, 2 o*, 2 o yhteen, 1 o (=30 s)
10. 1o, *2 o yhteen, 1 o *, 2 o yhteen ja katkaise lanka ja pujota loppusilmukoiden läpi ja päättele.

2 kommenttia:
Kii-tos!
Nyt saa Emilia pipon (ilman että tädin tarvitsee pähkäillä), Liinalla se on jo, mutta nimetön pikku kääryle on vielä vaille omaansa. Miten olisi new-born-kruunupipon ohje? Löytyisikö sinulta?
Kiitollisena
Katri-täti
Katri: katsotaan, katsotaan, pitää muistella miten pieni new-born on kun tuo oma napero on jo niin iso tyttö;-)
Lähetä kommentti